lauantai 30. toukokuuta 2015

Pienen pieni juhlamekko


Tänään juhlamekkoihin sonnustautuvat niin isot kuin pienetkin. Tyttöjen hiukset kiharretaan, lakerikengät kiillotetaan ja mekkotyllit oiotaan. Poikien vilkkuvat sääret puetaan pitkiin housuihin ja kenties kaivetaan esille jopa kravatti. Ihanan aurinkoinen koulunpäätös- ja valmistujaispäivä houkuttelee meistä esiin pukeutujia ja ne tuulipuvut saavat kerrankin jäädä kotiin.


Tämän mekon kantaja ei ihan vielä pääse laulamaan Suvivirttä. Mutta kauniita mekkojahan ei koskaan tytöllä voi olla liikaa ja niiden käyttöön löytyy aina hyvä syy, oli sitten minkä ikäinen tahansa:) Tyttö syntyi pikkusiskoksi reilu pari vuotta vanhemmalle siskolleen, joten sopivan tyttömäisiä vaatteita löytyi talosta jo valmiiksi yllin kyllin. Tyttöjen äiti kertoi säästäneensä vanhemman tytön vaatteista joitakin tytön omaan muistojen laatikkoon, niin että ne eivät päätyneet lapsiperheen tavalliseen vaatekiertoon. Mutta entä nuoremman siskon vaatemuistot, suodattuisivatko ne aina isosiskon vaatteiden kautta vai olisiko hänenkin laatikossaan jotain ihan omaa?




Nämä sanat jäivät mieleen ja niinpä naapurin neidillä on nyt ihan ihka oma mekko, juuri varta vasten hänelle tehty. Kaavat ja ohjeet ovat yli 20 vuoden takaa, mutta ah aina niin ihanat. Preeriamekon malli on Suuresta Käsityölehdestä, helmikuun numerosta vuodelta 1991! Punaruudullinen kangas on kirpparilta löytyneestä, kankaan takia ostetusta isosta naisten takkimekosta. Tässä pääsi taas kerran mukavasti leikkimaan myös ompelukoneen koristikkauksilla.



Muistan, kuinka 9.-luokan valinnaisissa käsitöissä yhtenä tehtävänä oli vapaavalintainen vauvanvaate, jossa piti muistaakseni olla vähintään vetoketju. Tämä kyseinen preeriamekon kaava oli monen tytön suosikki ja sitä valmistui useissa eri väreissä. Kuinka monella tekijällä tuo mekko mahtaa edelleen olla tallessa tai päätynyt käyttöön? Minun oma sinikukkainen mekkoni on tallessa vanhempien luona, mutta käyttämättä.


Tämä kappale sen sijaan on tehty käyttöön. Toivottavasti kesä tuo mukanaan oivallisia mekkokelejä:) Mekon omistajan valmistujaisiin kuluu vielä tovi jos toinenkin ja siihen mennessä mekkojen tyyli ehtii muuttua moneen kertaan.


Tämän myötä kaikille tänään valkolakin, todistuksen, ruusun tai ammattiin valmistavan paperin kouraansa saaville isosti onnea ja myötäisiä tuulia elämässä eteenpäin!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Keittiömyytinmurtajat: Lässähtääkö kakku, jos sen pudottaa?


Kuinka moni tunnustaa avanneensa uunin luukun kesken sokerikakkupohjan paistamisen ja sen jälkeen katselleensa, kuinka täydellisesti kohonnut kakku lässähtää hetkessä keskeltä kuopalle? Kraatteria sitten yritetään paikkailla kakun täyttövaiheessa ylimääräisillä hillo- ja banaanikerroksilla, jotta pinnasta tulisi edes jotenkin suora. Pientä lässähtämistä tapahtuu usein myös valmiin kakkupohjan jäähtyessä uunista ottamisen jälkeen.

Mitäpä jos seuraavalla kerralla kesken paistamisen tapahtuvan uunin luukun avaamisen sijasta tipauttaisit valmiiksi paistuneen kakkupohjan vuokineen pöydälle noin 30 cm korkeudelta ja jättäisit jäähtymään? Myönnetään, että tuo kuulostaa todella hullulta. Mutta toimii!

Normaalisti jäähtynyt kakku takana vasemmalla, täräytetty versio edessä.

Olin nimittäin taannoin Molekyyligastronomian klubin kokoontumisessa, jossa testattiin kakkupohjien lässähtämistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Testitilanteessa leivottiin kaksi kakkupohjaa, joista toinen jätettiin varovasti pöydälle jäähtymään ja toinen tipautettiin vuokineen uunista ottamisen jälkeen ja annettiin jäähtyä vasta sen jälkeen. Tulos oli hämmästyttävä: ensimmäisen kakkupohjan pinta oli jäähdyttyään kurttuinen ja kuopalla, tipautettu versio oli aivan yhtä kaunis kuin uunista tullessaan. Kuinka siinä niin oikein kävi?

Leikattuna kakkujen erot näkyvät vielä selkeämmin. Oikeanpuoleinen kakku on saanut kunnon tärskyn.

Kakkutaikinaan muodostuu vatkattaessa ilmakuplia. Uunissä noiden kuplien sisällä oleva ilma lämpiää ja prosessissa muodostuva vesihöyry kohottaa kakun. Taikinassa olevista valkuaisaineista ja hiilihydraateista muodotuu paiston aikana tukirakenteita, jotka pitävät paistuneen leivonnaisen muodossaan. Uunin luukun avaaminen sinänsä ei hetkauta paistuvaa kakkua, vaan siitä johtuva tärähdys. Jos kakku tärähtää siinä vaiheessa, kun tukirakenteet eivät vielä ole kyllin vahvoja, karkaa ilmakuplien ilma rikkoontuneiden tukirakenteiden takia ulos kakusta ja koko komeus lässähtää.

Valmiiksi paistuneen kakun tukirakenteet sen sijaan ovat vahvat, eivätkä pienestä tai isommastakaan tärähdyksestä ota nokkiinsa. Kun valmis kakkupohja vuokineen tipautetaan pöydälle, repäisee tärähdys noihin tukirakenteisiin kuiluja, joiden kautta ilmakuplien sisällä oleva kuuma ilma pääsee pois, mutta rakenteet itsessään eivät luhistu. Mikäli kuuma ilma jää ilmakuplien sisään, muodostuu sinne lämpötilan viilenemisen takia alipaine, joka vetää kakun kurtuille ja kasaan. Kysymys on siis tuossa yksinkertaisesti fysiikasta:)

Sokerikakkujen tekemiseen liittyy kaikenlaisia muitakin sääntöjä, joita ainakin meillä kotona kovasti koitettiin teroittaa aloittelevien leipurien korvien väliin. Yksi näistä oli, että kananmunasokerivaahtoa pitää vatkata koko ajan samaan suuntaan tai muuten se lässähtää. Uskollisesti olen vatkannut ja sekoittanut siitä lähtien kaikki kakkutaikinat vain yhteen suuntaan, koskaan sen tarkemmin edes miettimättä, että miksi näin. Kun äiti jotain sanoo, niin eihän sitä parane kyseenalaistaa:)

Helppoakin helpon kakkupohjan ohje: Otetaan sama määrä kananmunia, sokeria ja jauhoja. Vatkataan munat ja sokeri, sekoitetaan jauhot lopuksi kananmunavaahtoon ja sitten vain taikina vuokaan ja uuniin. Kuka tähän touhuun mitään leivinjauhetta tarvitsee?

Molekyyligastronomian klubi antoi kyytiä tuollekin uskomukselle. Niinpä heti seuraavan täytekakkutarpeen iskiessä meidän keittiöön asteli kapinallinen, joka vatkasi taikinaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja testasi, että tuleeko kakku vai pannukakku. Ja kakkuhan siitä tuli! Eli hyvästi hysteeriselle vatkaamisuunnan vahtimiselle, kuohkeaa taikinaa syntyy, vaikka ei ihan muistaisikaan, mihin suuntaan niitä vispilöitä on pyöritellyt.


Nyt kun ylioppilaille ja muille valmistuneille sekä kesän mittaan kekkereihin jos toisiinkin on syytä leipoa kakkuja, niin näillä eväillä tuloksena on onnistuneita luomuksia.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Syntisen hyviä sämpylöitä


Viikonlopun kunniaksi pääsi testiin Soppa365-sivustolta bongaamani sämpyläresepti. Näistä tuli suorastaan syntisen hyviä! Ihan perinteisiä, sämpyläjauhopussin kyljessä olevalla reseptillä tehtyjä leipiä on leivottu meillä viime aikoina melkoisen tiuhaan tahtiin, joten olipa mukavaa löytää vähän uudenlaista tvistiä tähän hommaan.

Ohje on, kuten kirjoittaja lupaa, helppo ja vaivaton. Lyhykäisyydessään ainekset sekoitetaan, jätetään taikina puoleksitoista tunniksi kohoamaan, kumotaan leivinpöydälle ja mahdollisimman vähällä taikinan kääntelyllä leikataan tasakokoisiksi paloiksi. Älä vaivaa! Palat heitellään pellille ja sitten vaan paistumaan. Ei siis taikinan vaivaamista, kohotusta, leivottujen pullien kohotusta ja loputonta odotusta. Ainut odotus on tuon ensimmäisen ja viimeisen taikinan kohottamisen aikana, mutta tuossa ajassahan sitä istahtaa mukavasti sohvalle ja lukaisee rästiin jääneitä naistenlehtiä. Tai hoitaa pyykkivuoren, silitysvuoren ja tiskivuoren kuntoon..



Syntisen hyvät sämpylät
Noin 25-30 kpl

5 dl         kädenlämpöistä vettä  
1 dl         maitoa 
25 g        tuorehiivaa  
2 tl          suolaa  
1 rkl        hunajaa
1 dl         grahamjauhoja
1 dl         hiivaleipäjauhoja  
10,5 dl    vehnäjauhoja  
vehnäjauhoja leipomiseen
 
Murenna hiiva kulhoon, lisää suola ja hunaja. Sekoita toisessa astiassa kädenlämpöinen vesi ja maito. Lisää neste varovasti hiivan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot muutamassa erässä. Vaivaa taikina tasaiseksi, niin, että se juuri ja juuri irtoaa sormista.
 
Ripottele päälle jauhoja ja anna kohota liinalla peitettynä vedottomassa paikassa 1-1,5 tuntia. Kumoa kohonnut taikina hyvin jauhotetulle leivinpöydälle. Älä vaivaa, ilmakuplien on tarkoitus jäädä taikinaan. Kääntele taikinaa varovasti ainoastaan sen verran, että saat leikattua sen veitsen tai lastan avulla tasakokoisiksi paloiksi. Paloja ei pyöritellä sämpylöiksi eikä kohoteta ennen paistamista, vaan heitetään sellaisenaan uunipellille. Paista 240 asteessa (kiertoilmauunissa riittää 225 C ja noin 15 min.) noin 20 minuuttia, eli kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita. Anna jäähtyä ilman peitettä rapekuorisiksi ja nauti tuoreeltaan! 
 
 
Aivan alunperin resepti on lähtöisin ruotsalaisen keittokirjailija Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja. Korvasin tuossa omassa ohjeessani osan vehnäjauhoista vähän tuhdimmilla jauhoilla, joten jauhojen suhteen tämä lienee melko muuntautumiskykyinen resepti. Parhaimmillaan sämpylät ovat uunilämpiminä, pelkän levitteen kanssa nautittuina. Seuraavana päivänä päälle raaskii ehkä jo lisätä vähän juustoa ja kurkkuakin:)

torstai 14. toukokuuta 2015

Suuri Käsityö 5-6/2015


Taas se kolahti postiluukusta. Kun ei edellisestäkään ole tullut vielä tehtyä mitään:) Tuplana tällä kertaa. Touko-kesäkuun Suuren Käsityölehden numero, jonka kaikki mallit näet täältä.


Kannessa komeilee Kalastajan vaimon, eli Johanna Alvestadin norjalaishenkinen neule. Norjassa asuvalta neulesuunnittelijalta ja bloggarilta sanoisin, että melkoisen perinteinen valinta. Mutta mitä ihmettä villapaita tekee kesälehden kannessa?? Vaikkakin eilen ulos katsoessa on hyvinkin alkanut tehdä mieli kääriytyä juuri tuollaiseen, unelmanpehmeään ja lämpimään, nopeasti paksulla langalla valmistuvaan villaunelmaan.


Tämän lehden SE JUTTU ja eniten odotettu osio taitavat kumminkin olla Noshin suunnittelemat kaavat äidin ja lapsen asuihin. Simppeleitä ja malliltaan aikaa kestäviä perusvaatteita, joihin kangasvalinnat tuovat monenlaista ilmettä. Kuten Noshin mallistoissa ollaan totuttu näkemäänkin.



Lukijoita hemmotellaan myös mekoilla. Kuten kesälehdessä mielestäni kuuluukin. Ohjeita löytyy niin siisteihin toimistotyyleihin kuin rannalle sopiviin hulmuhelmoihin. Itse ihastuin drapeerattuihin laskosmekkoihin, jotka kohottavat trikoomekon aivan uusiin ulottuvuuksiin. Juuri tuollaisille siisteille, kevyille ja helposti siistinä kuskattaville vaatekappaleille on esimerkiksi kesäreissaajan matkalaukussa aina tilaa:)



Neulepuolella useammassakin mallissa törmää puuvillaiseen farkkulankaan, Schachenmayr original Catania Denim. Itselleni tuo on ainakin aivan uusi tuttavuus, mutta ah kuinka herkullisia värejä ja pintoja tuolla on saatu aikaan! Puuvillaisen langan värjäys on sopivasti vähän epätasainen ja näin valmis neulepinta muistuttaa hyvinkin farkkua.


Ei näköjään myöskään ole kesää ilman merihenkisiä palmikkoneuleita.Nämä on toteutettu napakasta puuvillalangasta ja hauskuutena ovat saman mallin erilaiset kaulus- ja pääntievaihtoehdot.


Virkatun maton tekemistä olen enemmän tai vähemmän vakavissani suunnitellut jo pidemmän aikaa. Yksi kaunis malli tupsahti vastaan tämänkin lehden sivuilta. Ehkä jonkunnäköinen virkattu pyöreä matto meille joskus ilmestyykin, jahka saan miehen yhtä vakuuttuneeksi sen hienoudesta ja kauneudesta kuin itse olen:)


Vähän pienemmän ja ketterämmin valmistuvan, sekä myös helpommin mukana kuskattavan työsaran tarjoavat kesäkassit. Ohjeita on moneen makuun värikkäistä hippikukkasista lemmikinkantokasseihin ja näihin virkattuihin verkkokasseihin saakka. Näillä saa helposti ja nopeasti väriä kesäpukeutumiseen joten ei kun koukku heilumaan ja puuvillalanganloput hyötykäyttöön!