sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Istutuspuuhissa - Plants and herbs


Täällä on oltu istutuspuuhissa. Viimeksi mainostamani valoisat asiat antavat vielä odottaa itseään, mutta jotain muuta on saatu kasaan. Kesä houkuttelee puuhaamaan enemmän pihalla kuin ompelukoneen ääressä ja niinpä meidän pihaan onkin ilmestynyt mm. istutuslaatikko.


Kaikki alkoi 70-luvun mäntyviiluisesta kirjahyllystä, joka muuton yhteydessä päätyi varastoon ja on seissyt siellä tyhjänpanttina koko talven. Tiedättehän sellaisen kellertävän hyllyn, jonka alaosassa on laatikoita tai kaappeja pyöreillä vetimillä, yläosassa on lasi- tai umpiovet ja välissä rivi avohyllyjä. Kun ilmat lämpisivät ja ulkona tarkeni touhuta, päätettiin kirjahylly purkaa atomeiksi. Näin se veisi vähemmän tilaa ja osia voisi mahdollisesti hyödyntää johonkin muihin projekteihin ja poisvietävän tavaran määrä  pienenisi myös huomattavasti. Jos joku tässä vaiheessa huokailee retroilun perään, niin uskomme tuon hyllyn vintagevetovoimaan loppui, ja siksi se päätyi kierrätyskeskuksen sijasta purettavaksi.


Mutta takaisin siihen istutuslaatikkoon ja sen sijaintiin. Meillä toinen puolikas pihaa on taloyhtiön tontin rajalla. Rajan toisella puolella on rakennustyömaa ja rajalla tönöttää vähemmän kaunis sininen muoviverkkoaita, ilmeisesti pitämässä meidät pois häiriköimästä rakennustyömaalta. Kun aita jossain vaiheessa naapuriyhtiön valmistuttua puretaan ja tonttien rajalle tehdään istutuksia, saadaan meidänkin pihan puolikas lopulliseen kuosiinsa. Nyt sinne ei ihmeemmin uskalla istutella mitään hienouksia, etteivät jää työmiesten jalkoihin. Niinpä ollaan keskitytty saamaan pihalle kaunis nurmikko ja kirjahyllyn hyllyt päätyivät istutuslaatikoksi yrteille.


Laatikko maalattiin Uula-tuotteen pellavaöljymaalilla. Myrkytön, perinteisin menetelmin valmistettu maali tuntui hyvätä ratkaisulta, kun lavassa kuitenkin on tarkoitus kasvattaa kaikenlaista lautaselle päätyvää. Ja tämä ei siis ole maksettu mainos, maalipurkki on kannettu kaupasta ulos ihan normaalihinnalla:) Maali imeytyi puuhun kauniisti, mutta tämän kanssa kannattaa kyllä varautua pitkään kuivumisaikaan. Maalin kesti kuivua neljä päivää siihen kuntoon, että pääsi maalamaan toisen kerroksen ja sen jälkeen taas toiset neljä päivää, ennen kuin oli asiaa istutuspuuhiin.


Mutta nyt istutuslaatikossa pitävät tyytyväisinä majaansa lipstikka, ruohosipuli ja rosmariini sekä pari riviä mansikantaimia. Lisäksi on kylvetty salaattia, tilliä ja persiljaa, jotka kyllä pääsivät vähän myöhään kasvun alkuun. Kylvörivit on merkitty take away -nuudeliannosten mukana tulleilla syömäpuikoilla. Kun ovat jostain syystä jääneet ruokailun yhteydessä käyttämättä:)


Joten sitten ei muuta kuin runsasta mansikkasatoa odottelemaan:)

**********

I wanted to plant some herbs and strawberries to my little garden, but there was no appropriate place for that. However, we had an old bookshelf from 1970's, which we didn't need anymore. We dismantled the bookshelf and made a planting box of the shelves. And there you are, strawberries, lovage, chive and rosemary are waiting for making of a gourmet dinner:)

4 kommenttia:

  1. Hahaa, vai nuudelipuikkoja! Sopivat hyvin uuteen tarkoitukseensa. Ja laatikkokin näyttää tosi näpsältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toimii! Nyt pääsee jo sadonkorjuuhommiinkin, tänään grillikalan kanssa luvassa oman maan tilliä.

      Poista
  2. Onpas kyllä ihana kierrätysmeiniki tässä istutuksessa :) Toivotaan runsasta satoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Yhtä ja toista tuolta on jo napsittu salaatteihin ja leivän päälle, samoin muutama oman maan mansikka sai suun makeaksi. Tuntuu kyllä niin mukavalta, kun voi kipaista yrtit suoraan pihasta eikä yhden sitruunamelissakoristeen takia tarvi hankkia kaupast koko puskaa.

      Poista