sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Laatikoston valkaisu - The drawer became white


Täällä vallitsee jonkin sortin sisustusahdistus. Viikon päästä on tulossa kavereita kylään, ja sitä ennen pitäisi mukamas ehtiä ompelemaan uusi pöytäliina, päivittämään koristetyynyjen päälliset makkarissa ja kirjastossa, tekemään kaukosäätimille oma pussukka sohvan käsinojaan ja siivoamaan jokainen mahdollinen nurkka. Muutamia listalta mainitakseni. Lisäksi toivotaan parasta ja pelätään pahinta sen suhteen, että ehtiikö uusi telkkupöytä tulla ennen viikonloppua. Ihan kuin sitä nyt kukaan edes huomaisi, minkävärisiä tyynyjä sängyllä on tai ovatko kaiuttimet television vieressä pöydällä vai lattialla..


Yksi projekteista oli vanha laatikosto. Laatikoiden etupaneelit olivat kirsikanväriset, runko musta. Tuo kätkee sisälleen aikamoisen määrän tavaraa ja kuntokin oli ihan hyvä. Mutta väri ei. Tai lähinnä tuo kirsikka aiheutti näppylöitä, musta toimi kyllä hyvin. Kalustelevystä koottua huonekalua on turha lähteä ihmeemmin hiomaan ja maalaamaan eikä tuosta haluttu sen käytännöllisyyden takia luopuakaan, joten jotain muuta päivitystä sille oli keksittävä.


Ratkaisuksi keksittiin d-c-fix. Valkoinen mattapintainen kontaktimuovi. Laatikoiden etupaneelit irrotettiin, samaten vetimet. Mies taiteili kontaktimuovin paikoilleen ja nyt laatikosto on valkaistuneena kuin uusi. Miten värillä voi ollakin niin suuri vaikutus! Yleensä en ihmeemmin välitä kaksivärisistä huonekaluista (joku trauma opiskeluaikojen valko-ruskeasta telkkupöydästä ehkä..), mutta tämä lumosi minut täysin. Värimuutoksen lisäksi laatikosto tuntuu vaihtuneen malliltaankin ryhdikkäämmäksi ja linjakkaammaksi, suorastaan häikäisevä muutos entiseen!

Valkoisuus sopiikin tähän päivään hyvin. Ulkona pyryttää lunta niin että pihalla oleva auto on pian kuorruttunut yhtä tiiviisti valkoiseen kuin tämä laatikosto. Sävy sävyyn siis täällä mennään viikonloppua:)

**********

We had an old drawer with the colours black and cherry. The drawer was functionally ok but colours, especially that cherry, were not so good. The drawer is made of such kind of materials that painting was not possible, but the solution was d-c-fix. We coated the front panel of every separate drawer with matte white d-c-fix and the result was totally different than the original one. A much more better:)

8 kommenttia:

  1. Uskomatonta, miten paljon väri vaikuttaakin. Kyllä tuo valkoinen on tuossa lipastossa paljon parempi kuin entinen ruskea. Tuolla ulkona oleva valkoinen alkaa kyllä jo riittämään minun puolestani. Kohta pitäisi taas mennä lumitöihin :(

    VastaaPoista
  2. Kyllä värillä on väliä ja hienoa saada pelastettua käyttökelpoisia huonekaluja.

    VastaaPoista
  3. Tuohan oli hyvä muutos. En ole tiennytkään että on valkoista kontaktimuovia.
    Meilläkin odottaa lumityöt ja auton pelastus lumen alta.

    VastaaPoista
  4. Tuohan on kuin uusi. Tosi hieno lopputulos.=)

    VastaaPoista
  5. Enpäs olisi osannut itse tulla ajatelleeksi kontaktimuovia tuossa puuhassa, hyvä että muistuttelit moisen olemassaolosta! Lopputulos on kyllä mahtava, sitä ei tahdo aina tajuta miten tärkeä se väri on ja miten pienillä jutuilla voi tehdä huonekaluistaan paljon kauniimpia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, värillä on väliä. Blogitaivaasta minäkin tuon kontaktimuovin käytön hoksasin tähän tarkoitukseen, joten idea on varsin vapaasti käytettävissä edelleen:)

      Poista