perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kurkistus Futuro-taloon / A view to The Futuro House


Kesäkuun ensimmäinen päivä starttasi vierailulla tulevaisuuteen. Oikeastaan kyseessä oli yksi 1960-luvun visio tulevaisuudesta, mutta aika ufolta se omasta mielestäni vaikutti yli 40 vuotta myöhemminkin. Matti Suurosen alunperin ystävälleen hiihtomajaksi vuonna 1968 suunnittelema Futuro-talo muutti toukokuun alussa Espooseen WeeGee-talon pihalle, jossa kävin sitä ihmettelemässä.


Jos talo herätti omana aikanaan kiinnostusta ja ihmetystä ja loi hyvinkin futuristisen käsityksen tulevaisuuden asumisesta, on se siinä tarkoituksessa mielestäni oikein onnistunut. Tänään talo välittää sekä futuristisen että retron ja nostalgisen puolen 1960-luvun ihmisen ajatusmaailmaan.


Talo tuntui henkisesti suuremmalta kuin fyysisiltä ulkomitoiltaan. Ufolla on läpimittaa 8 metriä ja korkeutta 4m. Espoon Futuro on ensimmäinen sarjavalmisteinen talo, nro 001. Kaikenkaikkiaan Futuroja arvellaan koko maailmassa valmistetun yhteensä alle 100, koska öljykriisi nosti lujitemuovista tehdyn hiihtomajan materiaalikustannukset pilviin. Suomessa Futuroja on kuulemma tällä hetkellä neljä. Näistä yksi komeilee siis Espoossa, yksi löytyy kuulemma Ahvenanmaalta yksityisomistuksesta ja yksi on jonkun tehtaan takapihalla osina. Lisäksi kuulin monien vanhempien reissussa olijoiden muistelevan, kuinka Lahnajärven kahvila-ravintolan pihalla on aikoinaan tönöttänyt yksi ufo, samoin Zoolandian nurkista on epämääräisiä havaintoja.


Futuron sisätilat kuvaavat aikansa minimalistista, pyöreämuotoista ja käytännöllisen vähäeleistä ajattelua. Vai mitä sanotte tästä vessasta tai keittiön runsaiksi kehutusta kaappi- ja hyllytilasta? Tuo keittiöhän vastaa lähes omaani, sähköhella vain puuttuu:)


WeeGeen pihalla oleva Futuro on Espoon kaupungin omistuksessa, hankintahintaa en tiedä. Jotain kertonee kuitenkin se, että huonoon kuntoon päässeen Futuron konservointikustannukset olivat 4-5 kertaa hankintahinnan suuruiset. Siitä hyvästä ihan mielellään maksaa kohteeseen olevan 2 euron lisäpääsymaksun, sen verran hauska hyppy menneisyyden tulevaisuuteen tuo Futuro oli.

WeeGeellä Espoon kaupunginmuseossa on tällä hetkellä muutakin mielenkiintoista nähtävää. Marco Polo – mies ja myytti -näyttely vie mukanaan venetsialaisen kauppiaan jalanjäljille, 24 vuotta kestäneelle matkalle halki 1200-luvun lopun Mongolian ja Kiinan. Näyttelyssä oli esillä mm. paimentolaiskansojen yleisesti asumuksenaan käyttämä jurtta Teltan suuaukkorakennettiin aina kohti etelää ja keskellä oli paikka tulisijalle. Idän puoli oli miesten valtakuntaa, lännen puolella asuivat naiset. Köyhimmät paimentolaisheimot asuvat jurtissa edelleen, keskustan nuotio vaan on vaihtunut kaminaan. Keskiajalta tai kenties vieläkin varhaisemmilta ajoilta periytyvällä asumismuodolla oli hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä 1960-luvun Futuroon: pyöreä muoto, tulisija keskellä ja oleskelutilat ympärillä. Niinpä näin designpääkaupunkivuonna voikin pohtia, miten ulkonäkö voi muuttua, mutta samat perusrakenteet ovat ja pysyvät ja ne löytyvät myös tulevaisuuden visioista.


                                                  *****************************************


I had a chance to step in future. Or a concrete future vision of 1960's, The Futuro House. The WeeGee Exhibition Centre in Espoo has acquired the first ever mass-produced Futuro house (no. 001). The Futuro is carefully restored and situated WeeGee’s courtyard, where it will be open to the public to 16 September 2012.

The Futuro is a plastic house designed by architect Matti Suuronen. Elliptical in shape, the house captures the experimental forms, new materials and optimistic ideas of the space-age architecture and design of the late 1960s. However, you can see the same form of the house at the other exhibition of City Museum of Espoo. The exhibition tells about Marco Polo and his amazing trip across Mongolia and China. At the exhibition there is a yurt, a dwelling for nomad people living and using it also nowdays in many areas of Asia.

The Futuro house was originally commissioned as a skiing lodge that would be quick to heat and easy to construct even in rough terrain. I can just imagine, how the house looked like in the eyes of the people who lived then. I'm quite sure it looked like really futuristic. As a such kind of building which looks like futuristic even today, over 40 years later. At the same time I had nice retro feelings. So maybe future is not so freaky at all, at least if you look at the dwellings:)



7 kommenttia:

  1. Liedossa tosiaan pönötti yksi Futuro pitkään, mutta viimeisen 15 vuoden aikana sitä en ole siellä enää nähnyt. Minne lie kuskattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Liedosta on varmoja havaintoja. Vaikken nyt mikään Futuro-bongari olekaan, mutta Liedon suunnalla olen liikuskellut paljon ja olenpa siis saattanut sen siellä joskus vuosia sitten ohittaakin.

      Poista
  2. Futuro ei herätä minussa muuttohaluja. Olispa tällaiset ufot näkyjä pohjoisen hiihtokeskuksissa. Monikohan haluaisi vuokrata tällaisen viikoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisivat toden totta:) Vaikea kuvitella kylmempää ja kalseampaa paikkaa kovalla pakkasella kuin muovinen talo.. Olkoonkin, että siellä on tulisija keskellä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Aikamoisen ufo olo tuota katsellessa kyllä tulee. Miten lie tuo arkkitehti onkaan aikanaan moiseen muotoiluun päätynyt.

      Poista
  4. Aika mielenkiintoisen näköinen talo... täytyy myöntää, että kyllä supisuomalainen piilopirtti sopii paremmin maisemaan :)
    Ja aivan ihana tuo ed. postauksen kakku!

    VastaaPoista