torstai 19. huhtikuuta 2012

Tuleeko se kevät vai tarvitaanko vielä pipoa?


Lumiraja on sulanut huimaa vauhtia, kotipihan lumikekojen koko on kutistunut suurennuslasilla katseltaviin mittoihin. Silti tuntuu, että pipoille on vielä kysyntää. Muutamana viime päivänä on käynyt niin napakan kylmä tuuli, että korvat ovat olleet vallan mielissään piposta. Yhtenä päivänä työmatkan varrella olin jo aivan varma, että erään torin laidalla olevan lämpömittarin on pakko olla rikki. Se kun  näytti kahtena peräkkäisenä pävänä plus viittä astetta ja niistä ensimmäisenä olin jäässä luita ja ytimiä myöten, seuraavana nautiskelin täysin siemauksin kauniista auringonpaisteesta.


Nämä puoliarktiset olosuhteet huomioon ottaen sitä kehtaa vielä esitellä täällä pipoja. Lankavarastojen inventoinnin yhteydessä paljastui muutama kerä valkoista ja mustaa Novitan Kide-lankaa, ja tämä pipoprojekti käynnistyi niiden tuhoamiseksi. Olen tainnut tykätä tuosta langasta ostohetkellä enemmän kuin kotiin päästyäni, koska kerät ovat jääneet pyörimään lankakorin pohjalle näinkin pitkäksi aikaa. Mustien tekeleiden kuvaaminen vaikka minkälaisessa valossa tai varsinkin ilman minkäänlaista järkevää valoa tuntuu joka kerta ihan hullun hommalta. Malli on Novitan kevät 2011 -lehdestä. Silmukoita vaan on hiukan vähemmän eli 80 sekä joustinneuleessa että itse pipossa ja puikkokoko on ohjetta pienempi vitonen, kun en löysiin pipoihin ole kovin tykästynyt.


Kevätkimaltelevien pipojen lisäksi on tekeillä vielä tilaustyönä yksi täysin musta pipo samalla mallilla. Tuleva omistaja ei oikein ollut innostunut noista paljeteista ja lopulta päädyttiin yksiväriseen mustaan malliin. Aikalailla paikkansa pitää hänen toteamuksensa siitä, että mustia pipojahan ei ole koskaan liikaa. Pitäisiköhän sitä tehdä samaan syssyyn itsellekin jonkunlainen, koska en omista ensimmäistäkään mustaa pipoa?

11 kommenttia:

  1. Kauniita pipoja olet neulonut! En taida itse luopua piposta ja villahuivista vielä toviin, koska Helsingin viima käy luihin ja ytimiin. Tosin pipo jo vaihtui trikooversioon, eli kevättä kohden! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana palmikko. Onko tuollainen vaikea tehdä? Täällä Rovaniemellä lunta on vielä reippaasti, joten pipolle on hyvinkin käyttöä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä kehtaa vielä pipoja esitellä, itselläkin vielä seiskaveikka puikolla, tosin teen vaaville "päiväpeittoa" :)

    VastaaPoista
  4. Vielä tarvii pipoja täällä Keski-Suomessakin ja varsinkin jos ne olis noin hyvän näköisiä kuin sinulla. Vasta laitoin itsekkin tilattuja lapasia menemään :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä vielä oikein tuulisina päivinä pipoa tarvitsee :) Kauniita!

    VastaaPoista
  6. Kyllä pipot on tosiaan ollut vielä tarpeen. Kivoja pipoja olet tehnytkin.

    VastaaPoista
  7. Ihania glitteripipoja. Täällä tuntuu ettei nuo lumet sula ollenkaan. Piha on tyystin lumen alla edelleen.

    VastaaPoista
  8. Joskus on mukava olla hieman kimallusta vaikkapa pipossa. Pipon malli on kiva ja mustasta ei väri parane.

    VastaaPoista
  9. Ainakin täällä pohjoisessa ei ilman pipoa pärjää. Kaunis malli!

    VastaaPoista
  10. Suomessahan tunnetusti kun ollaan, ei pipojen esitteleminen ole liioiteltua vielä kesäkuussakaan :P Malli on tosiaan aika kiva ja tuo kimalluski on valkoisessa versiossa etenkin aika hillitty. Itse en yleensä kiiltelystä välitä, mutta noissa näyttää kyllä ihan hyvältä. Perusmustissa pipoissa piilee vakava totuus, minulta on edelleen hukassa toissatalvelta musta peruspiponi ja sen katoaminen oli katkera takaisku. Jokaisella tulisi olla vähintään yksi ohut peruspipo jossakin about kaiken kanssa käyvässä värissä, niille on aina käyttöä :P

    VastaaPoista
  11. Usko kevään tuloon on kyllä koetuksella. Pipoja tarvii edelleen, nytkin sataa lunta:)

    VastaaPoista